Käytämme sivustolla evästeitä palvellaksemme sinua paremmin. Jatkamalla sivustomme käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

OK

Lue lisää

Aktiivisesti yhteiskunnassa

Oppia ja leikkiä yrityskylässä

Sonera on mukana 6.-luokkalaisille järjestettävässä Yrityskylä-oppimisympäristössä Helsingissä, Espoossa ja Varsinais-Suomessa. Yrityskylä on pienoisyhteiskunta, jossa on parinkymmenen yrityksen ja julkisen palvelun toimitilat.

Päivän aikana oppilaat ovat töissä, saavat palkkaa ja toimivat kuluttajina. Tätä kautta he pääsevät tutustumaan työelämään ja kansalaisen rooliin. Yrityskylät ovat suomalainen koulutusinnovaatio, ja ne tavoittavat vuosittain yli  30 000 kuudesluokkalaista ympäri Suomen. 
Lue lisää
On ollut helppo samaistua ja sitoutua toimintaan, jonka koen aidosti merkitykselliseksi. Minna Hurmalainen,
henkilöstöjohtaja

Vastuullinen kesäduuni

Vastuullinen kesäduuni on Taloudellisen tiedotustoimiston hyväntuulinen kampanja, jonka tavoitteena on varmistaa, että nuorille on tarjolla laadukkaita kesätyöpaikkoja ja työnantajille osaavaa työvoimaa myös tulevaisuudessa. Sonera on kampanjassa mukana yhtenä pääyhteistyökumppanina: Tänäkin vuonna palkkasimme yli 400 kesätyöntekijää eri puolille Suomea.
Lue lisää

Monimuotoinen oppilaitosyhteistyö palkitsee

Sonera tekee monipuolista yhteistyötä opiskelijoiden ja eri oppilaitosten kanssa. Yhteistyön myötä saamme tuoretta näkemystä liiketoimintaamme samalla kun viemme omaa käsitystämme tulevaisuuden työelämätarpeista oppilaitoksiin.
Lue lisää

Soneran mediakummit jakavat tietoa ja opettavat taitoja

Iso joukko soneralaisia osallistuu Mediataitokummi-koulutukseen. Mediataitokummit ovat Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen kouluttamia vapaaehtoisia, jotka vetävät keskustelua lasten mediankäytöstä esimerkiksi vanhempainilloissa tai oppitunneilla. Puheenaiheisiin saattaa kuulua mm. lähdekriittisyys, sosiaalisen median yksityisyys tai digitaaliset pelit.
Lue lisää

Next Generation- verkosto uuden sukupolven urheilijoille

Next Generation on suomalaisten huippu-urheilijoiden ja Soneran välinen uuden sukupolven yhteistyöhanke, joka nojaa vahvasti yhteisöllisyyteen. Next Generation perustuu ajatukseen verkostoitumisesta, jossa tietoa ja kokemuksia vaihdetaan sekä lajien että eri ikäpolvien välillä. Tiimin urheilijat, heidän lähipiirinsä, managerit ja valmentajat työskentelevät yhdessä erilaisten toimenpiteiden ja tapahtumien avulla kohti yhteistä päämäärää. Perimmäisenä tavoitteena on vahvistaa ja kehittää suomalaista huippu-urheilua.
Lue lisää
 

Miksi Soneralta?

Hyvä yritysasiakas – tervetuloa asioimaan Soneran kanssa

Valitse edustamasi yrityksen koko alla olevista vaihtoehdoista, jotta voimme palvella sinua mahdollisimman hyvin.