Yleiset toimitusehdot muuttuivat 1.9.2011

Uudet ehdot yhtenäistävät teletoimialan käytäntöjä.

Soneran palveluiden yleiset toimitusehdot kuluttaja-asiakkaille uudistuvat mm. viestintämarkkinalain muutoksen myötä. Toimitusehtojen muuttuminen ei vaadi sinulta toimenpiteitä, sillä uudet ehdot tulevat voimaan automaattisesti 1.9.2011.

Uusia toimitusehtoja sovelletaan myös ennen 1.9.2011 solmittuihin sopimuksiin sekä kaikkiin Soneran tarjoamiin palveluihin, kuten matkapuhelin-, kotipuhelin-, televisio- ja laajakaistaliittymiin. Ehtojen uudistus ei vaikuta nykyisen liittymäsi tai siinä olevien palveluiden hinnoitteluun, vaan ne säilyvät täysin ennallaan.

Suomalaiset operaattorit sekä Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry ovat neuvotelleet uudet toimitusehdot yhdessä Viestintäviraston ja kuluttaja-asiamiehen kanssa. Ehtoja on muutettu monin paikoin asiakkaan eduksi, ja esimerkiksi operaattorin vastuu sen tarjoamista palveluista ja viestintäverkkojen tietoturvasta kerrotaan nyt entistä yksiselitteisemmin. Rakenteeltaan ehdot ovat aikaisempia selkeämmät, joten niitä on helpompi lukea ja tulkita.

Toimitusehtojen uudistus yhtenäistää käytäntöjä teletoimialalla, sillä kuluvan vuoden loppuun mennessä myös muut merkittävimmät operaattorit Suomessa noudattavat sisällöllisesti samankaltaisia ehtoja.